Ilmainen toimitus aina yli 60€ tilauksiin!

Aistit ja seksuaalisuus

Aistillisuus on osa ihmistä ja aisteilla on tärkeä merkitys seksuaalisen vietin eli libidon nostattajana tai laskijana. Aistit ja seksuaalisuus elävät meissä jokaisessa läpi elämän. Seksuaalisuus ja aistien merkitys voivat muuttua eri elämäntilanteissa ja ne voivat saada uusia ulottuvuuksia sekä ilmenemismuotoja. Kumppanin aisteja kannattaa tutkia, herätellä ja helliä. Ihmisellä on yhdeksän aistia. Perusaisteja ovat maku, haju-, näkö-, kuulo- ja tuntoaisti.

Maku- ja hajuaistin merkitys seksuaalisuudelle

Maku- ja hajuaistit ovat ns. kemiallisia aisteja ja ne ovat yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi syödessä on mahdollista, että hajuaistimuksia synnyttäviä molekyylejä kulkeutuu suusta nenään. Tutkimuksissa on todettu, että nenän limakalvon rakenne muistuttaa penistä. Nenän kudoksessa oleva rakenne lisääntyy seksuaalisen kiihottumisen aikana verellä ja turpoaa.

On myös väitetty, että ihminen valitsee parikseen sen, jonka tuoksu tuntuu miellyttävältä. Lisäksi mielenkiintoinen tosiasia on se että, hajuaistinsoluista alkava aistirata päättyy isoaivojen kuorikerroksen hajualueelle, missä osa tunne-elämää säätelevää keskusta sijaitsee. Hajuilla ja hajuaistilla on siis tiivis yhteys hormonitoimintoihin ja seksuaaliseen aktiviteettiin. Feromonit ovat ihmisestä erittyviä, toista sukupuolta puoleensa vetäviä tuoksuja. Markkinoilla on hajuvesiä, niin miehille kuin naisillekin, joihin on lisätty feromoneja.

Makuaistia pidetään hajuaistin ohella erityisesti naisille tärkeänä vaikuttajana seksuaaliseen viettiin. Syljen eritys lisääntyy erittäin voimakkaasti naisen kiihottuessa, valmistaen naisen makuaistin toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Suuteleminen ja partnerin ihon nuoleminen voivat tuoda seksuaalista mielihyvää, mikäli niiden antama makuaistimus on naista miellyttävä.

Kosketus on vuorovaikutusta

Tuntoaistilla aistitaan kosketusta, terävyyttä, pehmeyttä, lämpötilaa, painetta, kipua ja kehon asentoa. Seksuaalisesti reagoiva iho on riippuvainen geeneistä, sopivasta ravitsemuksesta, hyvästä feromonien tuotannosta ja niiden vastaanottamisesta sekä aivojen kyvystä käsitellä sensoristen hermopäätteiden kautta tulevaa tietoa ja siihen sekoittuneita tunteita. Erityisesti kosketusta, makua ja hajua pidetään naisilla kaikkein tärkeimpinä sensorisena tekijöinä seksuaalivietin muodostumiseen.

Kosketus on osa ihmissuhteen luomista ja vuorovaikutusta. Sen avulla ilmaistaan esimerkiksi kiintymystä, myötätuntoa, hyväksyntää, läheisyyttä, lohdutusta, kiinnostusta, rakkautta ja ystävyyttä. Koskettaminen on myös yksi seksuaalisen vuorovaikutuksen kulmakivistä. Koskettaminen on hyväksyttävää ja mukavaa silloin, kun molemmat henkilöt sitä haluavat.

Naiset ja miehet pitävät erilaisesta koskettamisesta

Miesten ja naisten välillä on eroja heidän suhteessaan aistilliseen ja eroottiseen koskettamiseen. Parisuhteessa olisikin tärkeää keskustella kumppanin kanssa millaisesta koskettamisesta toinen pitää ja millaista koskettamista hän ei toivo. Voimme opetella koskettamaan erilaisilla tavoilla ja käyttää mielikuvitustamme monipuolisen koskettamisen toteuttamisessa.

Voimme koskettaa käsin, suulla, jaloilla ja lähes millä tahansa vartalon osalla. Voimme myös kosketella toista ihmistä hänen vartalonsa eri kohtiin. Käsin koskettaminen voi olla hellää hivelyä, painalluksia eri voimakkuuksilla, hierovaa, nipistelevää, venyttävää… tyylejä on monia.

Miehet kiihottuvat visuaalisesti naisia enemmän

Miehillä näköaistin merkitys on naisia suurempi, mutta sen merkitystä naisen libidoon ei voi missään nimessä sulkea pois. Onkin todettu, että miehet rakastavat silmillään ja naiset korvillaan. Naiset yleensä haluavat kuulla jotain kaunista. Kuuloaistimuksella on hyvin vaihteleva merkitys naisen libidolle, mutta yleensä vaikutusta voidaan pitää suurena. Tutkimuksissa on osoitettu miehen ja naisen kuuntelevan eri tavalla.

Näin voit lisätä aistikkuutta elämään

Aistikkuutta voi lisätä omalla käyttäytymisellään esim. flirttailulla tai hellillä sanoilla. Hieronta tai aromaattinen kylpy ovat myös hyviä keinoja lisätä nautintoa. Myös aistillisilla tuoksuilla on meihin voimakas vaikutus. ”Tuoksu on äärimmäisen yksilöllinen ja viettelijänä kaikkein tehokkain.” (Blanche, 1998).

Värit kertovat myös paljon. Eroottiset värit kuten, kirkkaanpunainen ja tummansininen korostavat aistillisuutta. Myös violetti, musta ja keltainen ovat vahvoja värejä. Aistillisia värejä silkki- ja satiinikankaissa ovat vaaleanpunainen, kermanväri ja vihreä.

Kukkien antaminen tai niillä kodin koristaminen voivat lisätä seksuaalista aistikkuutta. Erityisesti punainen neilikka ja punainen ruusu korostavat puhdasta ja hehkuvaa rakkautta.

Ruuan nauttiminen yhdessä rakastetun kanssa edistää molemminpuolisen lämmön- ja anteliaisuuden tunteita. Lemmenravintoa ovat esim. parsa, pavut, suklaa, kerma, hunaja, äyriäiset, tryffelit ja mansikat. Myös erilaiset lemmenyrtit ja mausteet voivat lisätä aistillisuutta. Esim. korianteri, kumina, muskottipähkinä, sahrami, tilli, inkivääri ja timjami voivat toimia aistien herättäjinä.

Aistillisuutta voidaan lisätä myös musiikin avulla. Musiikki voi herättää monenlaisia tunteita, mutta parhaimmillaan se saa romanttiset ja herkät ajatukset pinnalle.

Seksi- ja erotiikkavälineet pyrkivät vaikuttamaan positiivisesti eri aisteihin

Hierontaöljyissä on käytetty aistillisuutta herättäviä tuoksuja, makuja ja värejä. Käden kosketus muuttuu ja kosketusherkkyys lisääntyy hierontaöljyn ja liukuvoiteen vaikutuksesta ja tämä voi olla hyvinkin miellyttävää ja kiihottavaa. Hierontaöljyjen ja liukuvoiteiden lämmittävä sekä erilaisten geelien viilentävä vaikutus voivat olla erittäin kiihottavia kokemuksia niin naisen kuin miehenkin mielestä. Ihon nuoleminen ja suuseksi saavat lisämakua ja eroottista latausta iholta poisnuoltavien makuliukuvoiteiden- ja öljyjen kanssa. Kokeilemisen arvoinen herkkutuote voi olla myös suklaanmakuiset vartalomaalit. Edellyttäen tietysti, että kumppani pitää suklaasta…

Erilaisilla eroottisilla hieronta- ja tuotepakkauksilla pyritään herättelemään monipuolisesti seksuaalisia aisteja. Punaisia ruusun terälehtiä, tuoksukynttilöitä, hierontaöljyjä ja vartalopölyä… Kaikki nämä voivat tutkitusti lisätä seksuaalista aistikkuutta.

Erilaiset eroottiset pelit ovat oivat keino vietellä, flirttailla ja pitää yhdessä hauskaa. Eroottisilla asuilla ja koruilla herätellään kumppanin eroottisia ja romanttisia tunteita näköaistin avulla. Korujen kilinä ja viileä kosketus iholla hivelevät myös kantajan kuulo- ja tuntoaisteja.

Värisevä vibraattori stimuloi ihon hermopäätteitä

Tuntoaisti jaetaan kosketus-, värinä- ja paineaistiin. Kaikkia aisteja esiintyy myös useimmilla pinnallisilla limakalvoilla. Ihon aistien reseptoreita ovat vapaat hermopäätteet. Hermopäätteet reagoivat erikseen paineeseen ja värinään. Iho reagoi tuntoaistin avulla mm. pehmeyteen, terävyyteen, paineeseen ja lämpötilaan. Seksivälineiden materiaalit vaihtelevat pehmeyden, kimmoisuuden, muotoilun ja lämmön varastoimiskyvyn suhteen. Myös sauvojen, kiihottimien keinovaginoiden- ja anusten värinäominaisuudet vaihtelevat. Moottorin sijainti, tuotteen pintamateriaali ja vibran ominaisuudet vaikuttavat tärinän voimakkuuteen, taajuuteen ja rytmiin. Erilaiset nystyrät, juomut ja kuviointi vaikuttavat siihen miltä tuote iholla tuntuu. Tuntemukset vaihtelevat myös suuresti eri ihmisillä.

Tuntoaistin lisäksi vibraattorit, kiihottimet, keinovaginat jne. vaikuttavat visuaalisesti eli näköaistin kautta. Välineiden värit ja muotoilu pyrkivät vetoamaan ihmisen mieltymyksiin, aisteihin ja tunteisiin. Jokaisella ihmisellä on yksilölliset mieltymykset, jotka voivat vaihdella elämän varrella. Siksi seksivälineitäkin löytyy laaja valikoima ja uusia tuotteita kehitellään jatkuvasti.

Aistien herättely ja erotiikka ovat myös tärkeä osa sinkkuihmisen elämää. Omia aistejaan voi herätellä sekä lisätä seksuaalista viettiään samoilla keinoilla kuin parisuhteessa. Eroottisten tuoksujen, makujen ja värien avulla on hyvä helliä ja hyväillä itseään ja aistejaan. Pukeutumalla eroottiseen asuun ja vaikkapa tanssimalla peilin edessä lempimusiikin soidessa voit löytää uusia ulottuvuuksia itsestäsi. Koskettele ja hiero itseäsi erilaisten öljyjen ja liukuvoiteiden avulla. Stimuloi tunto- ja näköaistejasi sekä koe mielihyvää erilaisten kiihottimien, sauvojen, itsetyydytysvälineiden ja elokuvien avulla.

 

Lähteet:
Heusala, K. 2001. Naisen seksuaalisuus. 4. uud. p. Helsinki: Like.
Heusala, K. 2003. Miehen seksuaalisuus. 3. p. Helsinki: Like.
Karjalainen, J. 2008. Rakkaus ja aistit osana seksuaalisuutta. Kehittämishanke. Seksologian ammatilliset erikoistumisopinnot. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

 

Naisten ja miesten erogeenisillä alueilla on erojaKaksi kolmesta suomalaisesta nauttii seksistä enemmän, kun on fyysisesti hyvässä kunnossaTällaisia seksipaineita suomalaiset kokevat Näissä vaatteissa suomalaiset tuntevat olonsa seksikkäimmäksi Näin voit löytää kehostasi uusia erogeenisiä alueita ja saat uutta potkua sooloseksiinMoni häpeää kehoaan - turhaanHäpeä rajoittaa etenkin naisten nautintoa seksissäNäin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!Näin suomalaiset puhuvat seksistäSuomalaisten esileikki kestää varttitunnin - näin esileikkiä kuvaillaanSeksi auttaa suomalaisia jaksamaan kiireessäSuomalaisten mielestä seksi on parempaa parisuhteessaNäin suomalaiset yhdistävät seksin ja lapsiperhearjenNämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissäSuomalaisten 10 yleisintä seksihaasteettaSeksi on monin tavoin parempaa ruuhkavuosinaNäistä seksiasioista suomalaiset haluavat puhua kumppaninsa kanssaJoka kymmenes suomalainen kokee seksuaalista haluttomuutta parisuhteessaanPuolet suomalaisista on kokenut seksimokiaNäin seksi vaikuttaa suomalaisten mielialaan - hyvä seksi on avain onnelliseen arkeenKaksi kolmesta suomalaisesta nauttii seksistä enemmän, kun on fyysisesti hyvässä kunnossaNäin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkilleKun yhdyntä on ohi liian nopeastiÄlylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisellaLähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita Lähes puolet suomalaisista kaipaisi enemmän seksikehujaLähes joka kolmas suomalainen haluaisi puhua seksistä avoimemmin kumppaninsa kanssaNämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paraneeSeksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaanSeksuaaliterapeutti: Tämän takia oma ja kumppanin rakkauden kieli on hyvä tunteaPohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämäänLähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneestiAvoin suhde kutkuttaa ajatuksena lähes joka viidettä suomalaista48 prosenttia suomalaisista vain melko tyytyväisiä seksielämäänsä - miten seksielämää voi parantaa?30 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa Suomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuuttaMiehet avautuvat suorituspaineistaanSeksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-SuomestaLauantai on karkki- ja seksipäiväLähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppaniLähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessaAlle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisestiTutkimuksen mukaan avioseksi on mainettaan parempaaMiehet joustavat naisia useammin seksuaalisista mieltymyksistään kumppaninsa vuoksi
Näytä lisää
Hei! minkä kokoinn penis olisi sopiva? itseläni se on 9 cm lepotilassa ja 15 cm erektiossa. onko se normaali koko?Hei! Olen kuullut erilaisista keinoista kasvattaa rintoja mm. voiteilla ja pillereillä? Olisin itse valmis kokeilemaan ulkoisesti hierottavia voiteita, mutta mistä niitä saa? Ovatko ne turvallisia ja kuinka toimivia ne todella ovat? Paljonko ne esim.Onko peniksne koolla väliä seksissä? MIten peniksen voisi saada kasvamaaan ilman apuvälineitä?Hei! Minulla on ongelma. Aina kun yritän laittaa emättimeeni jotain, se sattuu aina todella paljon. Minulle mahtuu noin 2 sormea emättimeeni, mutta sekin on kivuliasta. En ole aloittanut vielä seksielämääni...Hei! Olen kohta 19 vuotias nuori nainen ja olen kohta seurustellut saman miehen kanssa 2 vuotta, johon olen palavasti rakastunut ja kiintynyt. Neitsyyteni menetin 16-vuotiaana eräälle toiselle.Olen 23 vuotias mies ja ongelmani on pienehkö penis joka hävettää minua. Erektiossa pituus 8cm ja paksuus 2cm eli noin 7cm ympärysmitaltaan, levossa vain 4cm. Onko minulla minulla jotenkin normaalia pienempi ?...Olen 22 vuotias mies ja olisin kysynyt, että onko minun ikäiselleni normaalia, että penis on erektiossa 7,5cm pitkä ja 6cm ympärysmitaltaan eli 2cm paksu. Levossa 3-4cm.Mikä on vaginan normaali lämpötila? Onko vaginan lämpötilalla vaikusta raskaaksi tulemisen mahdollisuuten?Miksi naiset aina sanovat 18 cm penis tai 20 cm penis on ihanne mitta? jos peniksen pituudella ei ole väliä. Toimivatko nuo peniksen venyttimet yleensä ottaen? Olen juuri saanut lapsen. Raskauden loppuvaiheessa ei seksi ollut todellakaan mielessä ja epämukavuuksissani unohdin osittain mieheni tarpeet. Nyt minun on hieman hankala suhtautua uuteen vartalooni...Onko0 13,9 cm penis normaali kokos. Kunn open 16 vuotias poikia moi annu! mua on kiusoiteltu pienistä rinnoista ihan leikillään, mutta se tuntuu silti pahalle enkä uskalla sanoa siitä. haluaisin kasvattaa mun rintoja mutta ihan kun ne ei kasvais ollenkaan.
Näytä lisää Annun palsta